tiistai 22. toukokuuta 2018

Toinen viikko takana

Toinen viikko ei kellään meistä viidestä ole mennyt oikein suunnitelmien mukaan. Olemme kaikki olleet kipeitä vuorollamme ja emme ole oikein päässeet kunnolla töihin mikä on todella harmi. Jotkut meistä ovat pystyneet muutamana päivänä menemään töihin, mutta muuten aika on kulunut lepäillen ja keräillen voimia seuraavaa työviikkoa varten. Kipeydestä huolimatta, olemme kaikki tykänneet olla Saksassa todella paljon. Toisesta viikosta ei oikein ole kerrottavaa juuri kipeänä olemisen vuoksi. Ilmat ovat olleet todella lämpimiä ja auringosta on tullut nautittua. Olemme tämän viikon olleet keskenämme ja opettajamme palasi takaisin suomeen.

Toisen viikon sunnuntaina teimme pienen päiväreissun Hollantiin, Maastrichtiin Saksalaisen opettajan kanssa. Hollannissa vierailimme esimerkiksi vanhassa kirkossa johon oli rakennettu kirjasto sekä kahvila. Reissu oli oikein mukava ja tykkäsimme kovasti paikasta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti